Luonnon unohdetut aarteet - sienet
Se, mitä kutsumme sieneksi, on itse asiassa vain sienten tapa saada itiönsä ilmoille eli itiöemä. Itse sieni elää pääosin maan alla tai lahoavassa puussa. Eri sienilajeja on kuvattu yli 100 000, mutta lajien kokonaismäärä voi olla jopa miljoonia.
Vielä 1900-luvun alkupuolella sieniä pidettiin alkeellisina kasveina, mutta 1960-luvulta alkaen sienet on tunnustettu omaksi kunnakseen, koska niiden on todettu edustavan eri kehityslinjaa.
Sienillä ei ole kasveille tyypillisiä lehtivihreää sisältäviä viherhiukkasia, jolla ne voisivat yhteyttää. Sopiva kosteus ja lämpö oikeaan aikaan saavat sienen kasvattamaan pulleita itiöemiä, jotta niitä syötäisiin, tongittaisiin ja itiöt leviäisivät.
Metsissämme kasvaa valtavasti hyviä ruokasieniä, mutta myös myrkyllisiä lajeja. Syötävien sienien vuosittaiseksi kokonaissadoksi arvioidaan n. 1000 milj. kg eli keskimäärin 50 kg/ha.
Ruokavirasto ylläpitää suositeltavista ruokasienistä listaa, josta sieniharrastuksen voi aloittaa. Sienikohtaista tietoa puolestaan löytyy Arktisten aromien verkkosivuilta. Hyvä sienikirja on myös ehdoton apuväline tunnistamiseen sienistä kiinnostuneelle. Esimerkiksi Jarkko Korhosen Sieniopas - Taskukirja sienten tunnistukseen on helppo kuljettaa metsässä mukana.
Syksyisin Suomessa kerätään erityisesti erilaisia tatteja, kantarellia, rouskuja, suppilovahveroa, vaaleaorakasta ja lampaankääpää. Ruokasieniksi soveltuvia ovat myös mm. kehnäsieni, mustatorvisieni, mustavahakas ja haperot.
Uusien sienten tunnistajana olen itse edelleen hyvin varovainen, vaikka olen saanut sienineuvojan koulutuksen voidakseni kouluttaa myös muita sienten kaupalliseen keruuseen. Sienet eivät ole luonnontuotteissa vahvuusalueeni ja tunnustan sen. Sienet ovat niin valtava oma osaamisalueensa, että jätän pätemisen suosiolla heille, jotka tuntevat sieniin samaa intohimoa kuin minä kasveihin. Sen kuitenkin tiedän, että sienet ovat ihmeellisiä olentoja ja uutta tutkimustietoa saadaan sienistä jatkuvasti.
Sienineuvojan koulutuksessa Kainuun ammattiopistolla syksyllä 2023 rakennettiin hieno syksyinen sieninäyttely. Sienet on hyvä opetella tunnistamaan kaikissa eri vaiheissaan, sillä nuoren ja iäkkään sienen ulkomuoto voi erota merkittävästi toisistaan, kuten kuvan haaparouskuista voi huomata. (Kuva: Magia Naturali)
Myrkylliset sienet
Sienestäjän tulee tietysti tuntea varmuudella keräämänsä sienet ja niiden näköislajit. Vakavat sienimyrkytykset ovat Suomessa olleet aina harvinaisia, mutta niitä tapahtuu. (Huhujen mukaan myrkytyksiä tapahtuu pääasiassa sieniasiantuntijoiksi itsensä katsovien joukossa.)
Suomen vaarallisimmat myrkkysienet ovat valkokärpässieni (Amanita virosa) ja kavalakärpässieni (Amanita phalloides), suippumyrkkyseitikki (Cortinarius rubellus) korvasieni (Gyromitra esculenta) raakana ja myrkkynääpikkä (Galerina marginata). Myös pulkkosieni (Paxillus involutus) kuuluu tähän ryhmään, koska sen piikkiin on laskettu yksi kuolemaan johtanut myrkytys.
Suomessa tavattavat myrkkysienet voi myrkytystyypiltään jakaa kolmeen ryhmään, solumyrkkyjä sisältävät, hermomyrkkyjä sisältävät ja ruoansulatuskanavaan vaikuttavat.
Näiden lisäksi voi mainita sienisokerin imeytymishäiriöitä aiheuttavat, allergiat eli ruokayliherkkyydet ja alkoholin kanssa myrkytyksiä aiheuttavat. Suomen viisi myrkyllisintä sientä kuuluvat solumyrkyllisten ryhmään.
Punikkitatti sekametsässä
Punikkitatit ovat satoisia ja hyvänmakuisia, mutta nämä sienet tulee kypsentää hyvin, sillä ne voivat aiheuttaa vatsavaivoja.
Olen saanut aikoinaan kaksi kertaa voimakkaat oireet jopa hyvin kypsennetyistä punikkitateista, joten tätä sientä en itse uskalla enää syödä. Se on harmi, koska punikkitatteja tuntuu tulevan vastaan juuri silloin, kun muuta kerättävää ei löydy.
Kuva: Magia Naturali
Tunnistatko punikkitatit ?
Punikkitattien ryhmässä Koivunpunikkitatin (Leccinum versipelle) lakki on oranssinsävyinen, jalan nukkatupsut nuoresta lähtien tummanharmaat tai mustat, malto tummuu voimakkaasti ensin punertavanharmaaksi, lopulta violetinmustaksi.
Haavanpunikkitatin (L.aurantiacum) lakin värissä on edellistä vähemmän keltaista sävyä, se on oranssinpunaruskea; jalan nukkatupsut ovat nuorena valkoiset, vanhana punaruskeat ja sienen malto tummenee hitaammin kuin koivunpunikkitatilla eikä yhtä tummaksi.
Männynpunikkitatin (L. vulpinum) lakki on näistä kolmesta kaikkein tummin, punaruskea; jalan nukkatupsut ovat nuorena vaaleita, vanhemmiten harmaanruskeita tai lähes mustia; malto tummuu vain heikosti, jalassa punertavansävyiseksi.
Suomalaisten sienitraditiot
Suomessa on omaksuttu kaksi erilaista sienitraditiota: toinen on tullut Ruotsin kautta Länsi-Suomeen ja toinen Venäjän Karjalasta Itä-Suomeen. Näistä itäinen traditio on ollut selvästi vahvempi, sillä sienten käyttö omaksuttiin tavallisen kansan keskuudessa. Itäiselle sieniperinteelle ominaisia sienilajeja olivat erityisesti rouskut. Lännessä sienet olivat säätyläisten herkkua ja suosittuja lajeja olivat kantarelli ja herkkutatit.
Sotien jälkeen Karjalan evakkojen muutto eri puolille Suomea edisti itäisen sieniperinteen leviämistä sekä itäisen ja läntisen sienestysperinteen sulautumista yhteen. Lisäksi kansaa valistettiin sienten hyödyntämiseen.
Idän peristeessä on totuttu syömään maitiaisnestettä valuttavia rouskuja ja käsittelemään ne oikein. Nykyisinkin Keski- ja Etelä-Euroopassa pidetään esimerkiksi haaparouskua ja karvarouskua myrkyllisinä, koska siellä ei ole totuttu keittämään niiden kirpeyttä pois.
Omiin lapsuusmuistoihini Kainuussa kuuluu syksyiset muistot äidistä säilömässä marjoja ja ryöppäämässä sieniä. Äidin pieteetillä valmistettua sienisalaattia voittanutta en olekaan muualla kohdannut. Koska sienien kerääminen ja käyttö on kuulunut erityisesti itäisen Suomen perinteisiin, olin nuorena Etelä-Suomeen muutettuani yllättynyt siitä, että kaikki eivät kerääkään luonnon antimia talteen.
Lisää idän ja lännen sieniperinteiden eroista Suomen Kirjallisuuden Seuran blogissa: https://www.finlit.fi/ajankohtaista/blogi/sienten-poimintaa-idassa-ja-muualla-suomessa.
Loppusyksyn kaksi tuttua ja turvallista
Korissa suppilovahveroita ja mustatorvisieniä syksyllä 2023. Sienisato oli kuivalla etelärannikollakin pitkästä aikaa suotuisa vuonna 2023.
Kesällä 2024 sienet alkoivat tulla jo liiankin varhain ja kuiva loppukesä vei sienet mukanaan. Syksyn edetessä näytti, että sieniä ei enää tule, mutta loppusyksystä saatiin ihan kiitettävästi sieniä, varsinkin suppilovahveroita.
Kuva: Magia Naturali